Sisältö

Koneturvallisuusvaatimukset herättävät paljon kysymyksiä – Me osaamme vastata

Kaikki teollisuusyritykset pyrkivät ylläpitämään ja kasvattamaan tuotantoaan mahdollisimman sujuvasti ja kannattavasti. Tuotantokoneiden katkeamaton toiminta on luonnollisesti tässä tehtävässä ensiarvoisen tärkeää. Mutta vieläkin tärkeämpää on henkilöstön turvallinen työskentely koneiden parissa.

Vaikka sekä työntekijöiden turvallisuus että katkeamaton tuotanto ovat itsestään selviä yritystoiminnan lähtökohtia, koneturvallisuuteen liittyviä vaatimuksia ei aina yrityksissä huomioida riittävän hyvin. Kokemuksemme mukaan syyt johtuvat niin tiedon puutteesta kuin arjen kiireistä.

Schmersal tarjoaa koneturvallisuuden edelläkävijänä globaalisti laajimman valikoiman turvatunnistimia ja –järjestelmiä. Suomen Schmersalin edustajana haluamme vastata yritysten tarpeeseen ymmärtää turvallisuusvaatimuksia paremmin. Näin autamme asiakkaitamme luomaan työympäristön, jossa sekä turvallisuustarpeet että tuotantotehokkuus on huomioitu.

Yhtenä esimerkkinä tästä tulemme tänä vuonna tarjoamaan laajan kattauksen koneturvallisuuteen liittyviä aiheita ja ohjeita. Tässä uutiskirjeessä paneudumme vaaraa aiheuttavien koneiden suojusten erilaisiin lukitusratkaisuihin. Se on myös yksi Schmersalin vahvimmista osaamisalueista kun tavoitteena on ihmisten ja prosessien suojaaminen.

Mikäli haluat keskustella tai kysyä turvallisen työympäristön luomisesta, otathan meihin yhteyttä.

Henrik Andersson
Toimitusjohtaja
Advancetec Oy
Puh: +358 400 512 987

henrik.andersson@remove-this.advancetec.fi

 

Lukitus on osa koneturvallisuutta

Lähtökohtaisesti kone on suunniteltava siten, että siitä ei aiheudu vaaraa. Jos suunnitelmista huolimatta turvallisuus ei ole aukoton, on lisättävä suojuksia tai turvalaitteita. Tarvittavat suojaustoimenpiteet määritellään riskien arvioinnissa. Yleensä koneen ympärille rakennetaan kiinteät suojukset niihin kohtiin, joissa se on mahdollista.

Mikäli koneen joihinkin osiin on päästävä toistuvasti koneen käytön aikana (esimerkiksi raaka-aineen lisäämiseksi) voidaan koneeseen rakentaa turvalaitteilla (valoverhoilla, valopuomeilla, turvamatoilla jne.) suojattuja aukkoja tai käyttää avattavia suojuksia.  

Lisäämällä avattaviin suojuksiin lukitus, voidaan luotettavasti estää pääsy koneen vaarallisiin kohtiin ja välttää tahattomat koneen pysäytykset. 

Lue lisää kiinteistä ja avattavista suojuksista

 

Tiedätkö millaisissa tilanteissa vaaditaan koneiden suojuksien lukitus?

Mikäli avattavalta suojukselta ehtii vaarakohtaan ennen kuin vaaralliset liikkeet ovat pysähtyneet, tarvitaan toimintaan kytketyssä suojuksessa lukitus. Kun lukitusta käytetään avattavassa suojuksessa, ei suojuksen turvaetäisyyttä määritettäessä tarvitse ottaa huomioon koneen pysähtymisaikaa.

Siksi myös suojuksen etäisyys vaarakohdasta voi olla merkittävästi lyhyempi kuin turvalaitteilla varustetussa aukossa.  Lukitus on lisäksi varmin tapa estää prosessin tahaton pysäyttäminen. 

Lue lisää suojusten lukitusvaatimuksista.

 

Mekaanisia lukitusvaihtoehtoja on runsaasti niin kuin myös valvontatoimintoja

Koneen toimintaan kytketyn suojuksen lukitsevalle mekaaniselle osalle on olemassa erilaisia vaihtoehtoja. Esimerkiksi suojuksen lukitseva osa (esim. tappi) voi toimia periaatteella ”jousella kiinni ja ulkoisella teholla auki”.

Jos henkilöturvallisuuden takia suojuksessa on lukitus,  siinä on myös oltava valvontatoiminto, jolla varmistetaan että suojaus on lukittu.

Lue lisää lukitusvaihtoehdoista ja valvontatoiminnoista

 

Lukitusten avaustiedot ja vapautusmenetelmät 

Jos suoja-alueella on useampi lukittu suojus, on suositeltavaa että lukon avaustieto sijaitsee oven viereen asennetussa merkkivalollisessa avauspainikkeessa. Painikkeella avataan ainoastaan se ovi, josta halutaan mennä sisälle. Merkkivalo ilmoittaa milloin lukko on avattavissa. Kuittaus-painike voi olla samassa kalusteessa, jos ko. ovelta on hyvä näkyvyys vaaravyöhykkeelle.
 
Sovelluksesta riippuen suojuksen lukinnan täydentävät vapautusmenetelmät voivat myös olla tarpeen, esimerkiksi tulipalon sattuessa tai kun lukinta-alueelta on päästävä pois ilman apuvälineitä. Menetelmiä ovat lukinnan hätävapautus ja lukinnan ulospääsyvapautus. Kun lukinta-alueelle on päästävä huoltotilanteessa energiansyötön katkoksen aikana, tarvitaan lukinnan lisävapautusta.

Lue lisää avaus- ja vapautusmenetelmistä

 

Lisävarusteilla jokaiseen tarpeeseen ratkaisu

Lisävarusteista käytetyimmät ovat

  • lukon asennuslevyt- ja sarjat
  • lukon ohjauksen painikekotelot
  • lukituksenestoraudat lukituksen estämiseksi esimerkiksi huoltojen ajaksi

Oven kohdistimien avulla ovi saadaan kohdistettua tarkasti oikeaan kohtaan ja tämä puolestaan vähentää lukkoon kohdistuvia voimia ja varmistaa turvallisen lukituksen. Yksisuuntaiset ruuvit vuorostaan estävät kiinnitettyjen laitteiden irrottamisen..

Lukkoihin saatavia lisätoimintoja ovat mm. diagnostiikkalähtö, sarjadiagnostiikka, säädettävä magneetin pitovoima, säädettävä lukitusvoima, vaikuttajan yksilöllinen koodaus, kullatut kontaktit, EX-kotelointi , IP69 kotelointi, hygienia kotelointi ja kaksikanavainen lukituksen ohjaus.
 

Tunnetko standardit?

Suojien turvallisuutta koskevat monet eri standardit. Listauksen yleisimmistä suojuksiin ja niiden lukituksiin liittyvistä standardeista löydät tästä.

 

Esimerkkejä lukituskohteiden erilaisista turvalukitusvaihtoehdoista

Schmersalin laaja ja monipuolinen lukkovalikoima täyttää edellä mainitut turvalukitusvaatimukset.
Ohessa muutamia esimerkkejä lukituskohteiden erilaisista lukkovaihtoehdoista. 
Esitellyt ratkaisut eivät rajoita tuotteiden käyttöä myös muissa kuin esitetyissä käyttökohteissa. 

Lukituksen kohde eli lukinnalla varustettu toimintaaan kytketty  suojus

Lukitusratkaisuissa on huomioitu/huomioitava seuraavat asiat: 

  • vaarallisia toimintoja ei voida suorittaa ennen kuin suojus on suljettu ja lukossa. (Lukossa vaatimus koskee lukituksen henkilöturvakäyttöjä.)
  • lukitseminen ei ole mahdollista ennen kuin suojus on suljettu 
  • suojus pysyy suljettuna ja lukossa kunnes riskit ovat poistuneet
  • kun suojus on suljettu ja lukittu, vaaralliset toiminnot voidaan suorittaa (suojuksen sulkeminen ja lukittuminen eivät saa käynnistää koneen vaarallisia toimintoja).

  

A) Pienen luukun lukitukseen soveltuvia lukkoja:

* MZM 100-sarja - kompaktirakenteiset magneettilukot, joissa ei ole liikkuvia osia
* AZM 170-sarja - pienikokoiset lukot, jotka sopivat ahtaisiin paikkoihin
* AZM 300-sarja - lukot soveltuvat sekä oikea että vasenkätisille ovilla niin kuin myös liukuoville

 

Lue lisää pienen luukun lukitukseen soveltuvista lukoista

 

B) Kahvalla varustetun oven lukitukseen soveltuvia lukkoja:

* AZM 161-sarja - markkinoiden ainoat mekaaniset lukot, joihin saatavissa yksilöllinen koodaus, jolloin lisätunnistimia ei tarvita (katso EN ISO 14119 mitätöinti)

* AZM 200 /AZM 201-sarjat - monikäyttöiset lukot, jotka täyttävät kaikki PL-tasot, monipuoliset kahva- ja vapautusvaihtoehdot

 

Lue lisää kahvalla varustetun oven lukitukseen soveltuvista lukoista

 

C) Raskaan oven lukitukseen soveltuvia lukkoja:

* AZM 400-sarja - lukkojen pitovoima 10 000N

* AZM 415-sarja - kielityyppiset lukot erittäin vahvalla rakenteella

 

Lue lisää raskaan oven lukitukseen soveltuvista lukoista

 

Mikäli Sinulla on tarvetta turvalukitukseen - ota yhteyttä, niin katsotaan Sinulle parhaiten sopiva vaihtoehto valikoimastamme. Meillä on toimivat demoversiot useimmista lukkomalleista ja tulemme mielellään näyttämään lukkoja, jolloin pääset tarkastelemaan lukon toimintaa käytännössä ennen lopullista valintaa.

 

 

Kontekstisarake

Tietolehti

Vaativalla koneturvallisuuden toimialalla Schmersal-ryhmä on kansainvälinen markkina- ja asiantuntijajohtaja. 25 000 erilaisella kytkimellä yritysryhmä tarjoaa ihmisten ja koneiden turvallisuutta edistäviä järjestelmäratkaisuja.

Yritys on edustettuna seitsemällä tuotantolaitoksellaan kolmella mantereella sekä omilla ja tytäryrityksillään yli 60 valtiossa.

Lataa tietolehti, de (pdf)

Lataa tietolehti, en (pdf)